Elintarvikerasvoja valmistavan Bungen Eleplant Kasvivoimaa on 100 % kasvipohjainen ”voi”, jolla markkinoiden ensimmäisenä tuotteena on kaikki voin hyvät ominaisuudet kasviperäisessä muodossa. Se on paitsi voimaisen makuista myös koostumukseltaan ja käyttöominaisuuksiltaan täysin voita vastaavaa. Täydellistä ruoanlaittoon, kuohkeisiin leivonnaisiin tai ihan vain leivän päälle. Nitro oli vahvasti mukana uutuuden lanseerauksessa: rakensimme tuotteelle sosiaalisen median näkyvyyden ja suunnittelimme tehokkaan vaikuttajakampanjan lanseerausta tukemaan.
Sosiaalisen median kanava- ja sisältöstrategia
Sosiaalisen median sisällöntuotanto
Vaikuttajamarkkinointi
Maksettu mainonta
Nitro suunnitteli Eleplantille sosiaalisen median kanava- ja sisältöstrategian. Sen avulla jalkautettiin Suomen markkinaan tehty Eleplantin markkinointiviestinnän konsepti ja kiihdytettiin uutuustuotteet lanseerausta. Sosiaalisella medialla on alusta asti ollut merkittävä rooli Eleplantin pitkäjänteisessä ja kustannustehokkaassa brändinrakennuksessa, myös kampanja-aikojen ulkopuolella.
Asiakkaan ja Nitron yhteisissä workshopeissa määrittelimme Eleplantille tärkeimmät teemat, joiden viestimiseksi loimme luovat sisältökonseptit. Sisältökonseptien tavoitteena on nostaa Eleplant kuluttajien, ruoanlaiton ammattilaisten sekä sosiaalisen median vaikuttajien silmissä kiinnostavaksi ja inspiroivaksi brändiksi, joka tekee asiat omalla tavallaan ja ravistelee perinteistä voikategoriaa.
Kun olimme tarkentaneet Eleplantin kohdeyleisöt ja valinneet niille sopivat kanavat, määrittelimme sisältöjen tone of voicen sekä visuaalisen ilmeen peruspilarit.
Starttivaiheen jälkeen olemme jatkaneet Eleplantin kuukausittaista sisällöntuotantoa tavoitteellisesti ja tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Yhteistyö sisältää somen vuosikellon suunnittelun, luovien sisältöjen suunnittelun, sosiaalisen median maksetun mainonnan suunnittelun, operoinnin ja raportoinnin, still- ja videokuvausjärjestelyt ja -tuotannot sekä tekstituotannot.
Ja jotta pystymme viemään brändiä oikeaan suuntaan myös somessa, jokaiselle valitulle kanavalle sekä maksetun mainonnan toimenpiteille on asetettu omat tavoitteensa sekä mittarit, joita seuraamme ja analysoimme säännöllisesti.
Jopa 83 % suomalaisista käyttää sosiaalista mediaa säännöllisesti ja seuraa siellä yhtä tai useampaa vaikuttajaa. Vaikuttajat ovat suuressa roolissa ihmisten ostopäätösten teossa sekä brändin luottamuksen rakentamisessa. Tuotteen lanseerausvaiheessa vaikuttajayhteistyöllä haluttiin kasvattaa uutuustuotteen tunnettuutta relevanttien kohderyhmien keskuudessa sekä kannustaa kokeiluihin herkullisten vinkkien avulla.
Lisäksi uskoimme, että vaikuttajien kautta ruokamaailman early adaptorsit tavoitettaisiin hyvin ja saisimme näin luotua kiinnostunutta kuhinaa foodie-piireissä. Kampanjan keskiöön päätettiin nostaa Eleplantin täyteläinen maku sekä ylivoimaiset käyttöominaisuudet. Vaikuttajat valjastettiin viemään Eleplantin ilosanomaa seuraajilleen omien perinteiseen voihin liittyvien makumuistojensa, reseptien ja käyttövinkkien kautta, hyvä maku ja onnistumisen ilo julkaisujen ytimessä. Tavoitteena oli herättää seuraajissa halu maistaa tuotetta.
Eleplantin lanseerauskampanjan yhteydessä tehty vaikuttajamarkkinointikampanja performoi 55 % keskimääräistä tehokkaammin kuin vastaavat sosiaalisen median vaikuttajamarkkinointikampanjat
Instagramissa, jossa keskimäärin sitouttamisprosentti on välillä 1–5 %
Maksetusta mainonnasta kerättiin vuoden aikana monikanavaisesti 31,1 miljoonaa näyttökertaa Eleplantin sisällölle. Kanavina käytimme Instagramia, Facebookia, Tiktokia ja Pinterestiä.
Meillä kohtaavat äärimmäisen vahva liiketoimintalähtöinen strategia- ja konseptiosaaminen sekä markkinointitoimenpiteiden huippulaadukas toteutus kanavasta riippumatta.
Asiantuntijamme hallitsevat strategialähtöisen brändityön, luovan tarinankerronnan sekä monikanavaisen markkinointiviestinnän huikeaa teknologia- ja tuotanto-osaamista unohtamatta.
Palvelussamme korostuvat asiakkaidemme mukaan sitoutuneisuus, hyvä hinta-laatusuhde sekä markkinoiden kärkeä oleva projektijohto. Ei hullummin sanottu heiltä.
Head of Growth