Mikä on ääretön ruudukko, joka tuo ihmiset eri maailman kolkista saman pöydän ääreen? Sehän on Miro, whiteboard-työkalu jonka avulla pystymme fasilitoimaan hybridiajan workshopeja sekä tehokkaita tapaamisia ja yhteissuunnittelua. Syksyn kohokohtiini kuului vierailu heidän toimistollaan Amsterdamissa, jossa pääsin tutustumaan, kuinka suunnittelu tapahtuu verhojen takana.
Miljöönä Amsterdam on tuttu korkeatasoisesta suunnittelustaan, johon Miron toimisto istui kuin nenä päähän. Toimisto oli varustettu avonaisella keskustelua tukevalla tilalla sekä henkilökohtaisella baristalla, joka valmisti pyynnöstä minkä tahansa erikoiskahvin. Tapaamiseni alkua oli mukava odotella kahvikuppi kädessä katsellen samalla Amsterdamin vilkasta meininkiä.
Yhteyshenkilöni Mirolta – Paulina – tuli pian hakemaan minua hymyillen. Olimmekin jo tavanneet hänen kanssaan muutaman kerran aiemmin, joten oli mahtavaa päästä tutustumaan vielä paremmin kasvotusten. Hän oli innoissaan, että pääsi esittelemään toimistoa ja aloitimme kierroksen Miron kattoterassilta, josta oli huikeat näkymät Amsterdamin ylitse. Ylimmästä kerroksesta matka jatkui suunnittelutiloihin, joista huokui tunnelmallisuus ja arvokkuus. Remontin myötä sisätiloissa on panostettu erityisesti saavutettavuuteen ja luovuutta edistävään viihtyvyyteen.
Journal of Environmental PsychologyLukuisten tutkimusten mukaan toimistoympäristöt vaikuttavat työntekijöiden luovuuteen ja inspiraatioon, jotka ovat kriittisiä edellytyksiä laadukkaalle työlle.
Sisustus on minimalistista ja samalla luovaa. Huoneet on selvästi suunniteltu edistämään yhteistyötä ja istumatiloja on järjestelty eri tarpeisiin vastaaviksi aina piiristä ruudukon malliseksi. Kasveilla vuoratussa kirjastossa soi linnun laulu, ja selkeyttä kaipaava voi varata tatamihuoneen verryttelylle tai meditoinnille. Inspiroivaa! Huoneista löytyy mahdollisuuksia myös piirtää suoraan pöytiin, isojen näyttöjen lisäksi mahdollisimman monipuolista yhteistyötä varten.
Toimistokierros päättyi lounaaseen Paulinan kanssa, jossa kävimme läpi workshopeja jotka olin fasilitoinut Miron avulla ja heittelimme ideoita kuinka voisimme kehittää niitä vielä eteenpäin. Toimistolla oli hiljaista, sillä monet olivat etätöissä, mutta pääsin myös vaihtamaan ajatuksia yhden Miron Senior suunnittelijan kanssa heidän suunnittelutavoistaan. Toimistovierailun päätyttyä mukaani oli tarttunut kasa uusia ideoita - kuinka voisimme tehostaa entistä enemmän suunnitteluamme, workshop-fasilitointiamme sekä yhteiskehittämisen mahdollisuuksia laajemminkin.
Työskentelen Nitrossa Lead UX-suunnittelijana, eli vastaan digitaalisten palveluiden muotoilusta ja niiden käyttökokemuksesta. Fasilitoin myös paljon workshopeja, joissa Miro toimii avaintyökaluna onnistuneisiin sessioihin näin hybridiaikana.
Tällä hetkellä lisäksi toimin myös Miro-kouluttajana yrityksille, jotka haluavat ottaa työkalun käyttöön tai tehostaa sen käyttöä yrityksessä laajemminkin.
Tällä hetkellä itse esimerkiksi käytämme Miroa monipuolisesti workshopien fasilitoinnista sisäiseen suunnitteluun, palaverien tueksi sekä lopputuotosten tehokkaaseen esittelyyn ja kommentointiin. Oma suosikkini on heitellä ideoida, jäsennellä ideat ja rakentaa jäsennellyistä ajatuksista lopputuotokset kaikki samassa tiedostossa, josta lopuksi sekä kollegani että asiakkaat voivat niitä käydä kommentoimassa. Näin koko prosessi tulee dokumentoitua samalla, ja materiaalit löytyvät kootusti.
Miro mahdollistaa meille esimerkiksi:
Laadukkaamman ja osallistavamman päätöksenteon
Tehokkaammat workshopit, tapaamiset ja tasapuolisemman yhteistyön
Keskitetyn suunnittelu- ja dokumentointipaikan ideoinnista lopputuloksiin
Tehokkaammat projektien läpimenoajat
Kokonaisvaltaisesti laadukkaampaa ja selkeämmin hallittavaa työtä
Jos jokin yllä olevista hyödyistä kiinnostaa, ota ihmeessä meihin yhteyttä ja katsotaan yhdessä, löytyisikö teillekin tapa tehostaa ja selkeyttää työskentelyä Miron avulla!
Emilia on liiketoimintalähtöinen UX/UI-suunnittelija. Hänen intuitiiviset ratkaisunsa yhdistävät sekä loppukäyttäjien tarpeet että asiakkaan tavoitteet. Supervoimanaan pohjaton uteliaisuus, Emilia ilahduttaa asiakkaan tietoon perustuvilla, innovatiivisilla lopputuloksilla.
Emilia Perttu
Lead UX Designer