Privacy paradox – ristiriita digitaalisella aikakaudella

Internetin ja sosiaalisen median käyttö on arkipäiväämme. Samalla jaamme valtavia määriä tietoa itsestämme verkossa. Julkaisemme kuvia ja sijaintitietoja lomamatkoilta, kerromme mielipiteitämme poliittisista kysymyksistä, listaamme jopa henkilökohtaisia tietoja itsestämme tai läheisistämme profiileihimme. Tästä huolimatta saatamme kokea aitoa huolestumista yksityisyyden menettämisestä ja tietojemme väärinkäytöksistä. Privacy paradoxissa ihmisen käytös on ristiriidassa heidän arvojensa ja yksityisyyden suojan tarpeensa kanssa. Saatamme jakaa enemmän tietojamme itsestämme kuin ”haluaisimme”. Tutkijapiireissäkin on kiinnostuttu ilmiöstä ja pohdittu sen synnyn syitä – joitakin selittäviä syitä ovat esimerkiksi   

1. Sosiaalisen hyväksynnän tavoittelu: Jaamme tietoja itsestämme, osin ristiriidassa oman tahdon kanssa, ryhmäpaineesta ja sosiaalisen hyväksynnän tavoittelun takia.  

2. Luottamus palveluntarjoajiin: Vaikka tiedostammekin tietoturvariskit, luotamme suosittuihin verkkopalveluihin ja oletamme, että he suojelevat tietojamme asianmukaisesti. Tätä tapahtuu siitäkin huolimatta, että luottamuksemme saattaa olla perusteetonta. 

3. Helppous ja mukavuus: Verkossa jakaminen on nopeaa ja helppoa. Monet palvelut ovat suunniteltu siten, että tietojen jakaminen on vaivatonta. Se saa meidät tekemään päätöksiä impulssin vallassa ilman syvällisempää harkintaa niiden seurauksista. Tietojen jakaminen on myös usein velvoitteena kokonaisten palvelujen tai ominaisuuksien käyttöönotolle (esim. sijainnin jakaminen karttapalveluissa). 

4. Palkitseminen: Omien tietojen luovutuksen yhteydessä saadaan palkinto, kuten alennuskuponki. Näitä tilanteita esiintyy vaikkapa liittymällä myymäläketjun kanta-asiakkaaksi, jolloin luovutamme yritykselle ostodatamme alennuksia vastaan. 

Paradoksi

2019 menehtynyt italialainen Giovanni Buttarelli, joka palveli EU:ssa Euroopan tietosuojavaltuutettuna, on sanonut seuraavaa:

”The so-called Privacy Paradox is not that people have conflicting desires to hide and to expose. The paradox is that we have not yet learned how to navigate the new possibilities and vulnerabilities opened up by rapid digitalization.” 

Paradoksi muodostuukin ehkä siitä hähmäisyydestä, että on hankalaa arvioida mikä on herkkäluontoista tietoa ja mikä ei, tai mihin annetaan lupa, kun klikataan verkkosivuston valintaruutuja. Sama henkilö saattaa boikotoida jotakin palvelua sen näennäisten tietosuojapuutteiden vuoksi ja toisessa palvelussa luovuttaa koko ostohistoriansa ja yhteystietonsa hampurilaisateria-kuponkia vastaan.  

Vaikka "privacy paradox" on monimutkainen ja haastava käsite, sen ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää tietosuojan ja yksityisyyden säilyttämisen kannalta. Tietoisuuden lisääminen omasta verkkojalanjäljestä ja sen vaikutuksista voi auttaa meitä tekemään tietoisempia päätöksiä tietojen jakamisen suhteen. Lisäksi tiukentuvat tietosuojamääräykset voivat tarjota vahvempaa suojaa käyttäjille ja luoda vastuullisempia käytäntöjä yrityksille. 

Tulevaisuudessa onkin olennaista löytää tasapaino yksityisyyden suojan ja digitaalisen vuorovaikutuksen väliltä. Tämä tasapaino voi auttaa meitä hyödyntämään digitaalisen aikakauden mahdollisuuksia samalla, kun varmistamme, että henkilökohtaiset tietomme ovat suojassa. Tätä tasapainoa voimme varmistaa eettisellä suunnittelulla, josta olemme kirjoittaneet aikaisemmin.  

Jatkossa on tärkeää pohtia, miten käyttäjille annetaan aitoa lisäarvoa heidän luovuttamiaan tietoja vastaan. Tietoja ei kuulu kerätä vain keräämisen ilosta, vaan palveluiden suunnittelijoiden ja toimeksiantajien täytyy ottaa vastuu siitä, että tietoja kerätään vain soveltuviin tarkoituksiin, joista asiakas saa lisäarvoa. Käyttäjät ovat entistä tietoisempia omista tiedoistaan ja niiden luovuttamisesta. Läpinäkyvyys datan käsittelyssä voi olla yritykselle kilpailuetu, jolla asiakas voitetaan yritykseltä, jonka dataviestintä tuntuu hähmäiseltä ja kyseenalaiselta. Ensiarvoiseen asemaan nousee yritysten korkeat eettiset ja moraaliset standardit – mutta kuten valitettavasti tiedämme, kaikki yritykset eivät ole kiinnostuneita etiikasta, erityisesti silloin kun etiikka on ristiriidassa voitontavoittelun kanssa.  

Kanadan tietosuojavaltuutetun viranomainen halusi tarttua toimeen ja työryhmä muodosti Kanadan hallituksen kanssa Digital Charterin; käsikirjan, jonka avulla halutaan taata kansalaisten tasavertainen hyötyminen teknologiasta tavalla, joka tukee yksityisyydensuojaa ja vastuullista toimintaa.

1. Vapaa pääsy: tasavertainen pääsy digitaalisiin palveluihin (saavutettavuus) sekä digitaalisten taitojen ja digilukutaidon kasvattaminen kansalaisten joukossa. 

2. Turvallisuus: luottamus kanadalaisiin digitaalisiin palveluihin ja takeet niiden turvallisuudesta. 

3. Kontrolli ja hyväksyntä: käyttäjällä on mahdollisuus kontrolloida mitä tietoja hän jakaa itsestään. Käyttäjä myös tietää tietonsa olevan turvattuja. 

4. Avoimuus, siirrettävyys ja yhteensopivuus: kansalaisilla on pääsy omiin tietoihin ja he voivat saada, siirtää ja poistaa omia tietojaan ilman liiallista vaivaa. 

5. Avoin ja moderni hallinto: hallinnon tarjoamat julkiset digitaaliset palvelut ovat moderneja, turvallisia ja helppokäyttöisiä. 

6. Tasainen pelikenttä: Kanadan hallitus tarjoaa digitaalisia palveluja suunnitteleville ja tarjoaville yrityksille reilut ja tasavertaiset kilpailumahdollisuudet markkinoilla, kuitenkin samalla suojelemalla kansalaisiaan. 

7. Data ja digitaalisuus hyvän puolesta: taataan eettinen ja avoin datan käyttö ja hyödyntäminen tavalla, joka parantaa kansalaisten elämänlaatua. 

8. Vahva demokratia: Kanadan hallitus puolustaa vapaata demokratiaa hybridivaikuttamiselta ja disinformaatiolta sekä suojelee demokraattisia prosesseja. 

9. Vapaa vihasta ja väkivallasta: käyttäjiä suojataan digitaalisilla alustoilla vihapuheelta, väkivallalta ja rikollisuudelta. 

10. Täytäntöönpano ja vastuu: merkittävät ja tuntuvat rangaistukset niille, jotka rikkovat edellä mainittuja periaatteita. 

Ehkäpä privacy paradoxin ratkaisu löytyy yhteiskunnallisesta muutoksesta, jossa asetamme uudelleen rajat tietojen keräämiselle ja suojelemme yksityisyyttämme yhteisvoimin. Muutoksen aikana voimme pohtia palveluiden suunnittelijoina sitä, miten huomioimme käyttäjät, jotka eivät halua luovuttaa tietojaan. Miten sitoutamme brändeihin myös ne asiakkaat, jotka eivät halua luovuttaa ostohistoriaansa hampurilaisateriakuponkia vastaan? Tieto on valtaa, mutta yksityisyytemme on se, mikä pitää vallan tasapainossa.