Luovuuden johtamisen uusi vastuu

"To describe the problem is part of the solution. This implies that we should not make creative decisions based on our feelings, but on intellectual criteria. The more exact and complete these criteria are, the more creative our work will become. The creative process can be reduced to an act of selection."

-Karl Gerstner - Designing Programmes

Karl Gerstnerin suunnittelufilosofia tuntuu nyt ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Mitä paremmin promptaat, eli määrittelet suunniteltavaa haastetta, sitä luovemmin keinoäly luo. Gersternin filosofiassa kaikki alkumäärittelyyn sopivat näkökulmat tulee avata pöydälle, tarkastella kriittisesti ja valita haasteeseen peilaten paras. Tämän prosessin ketteröittäminen ja kehittäminen oli häneen mukaansa suunnittelun keskiössä: “Instead of solutions for problems, programmes for solutions.” Siinä missä tämän voi nähdä briiffinä keinoälyn kirjoittamiseen, sitä voisi myös pitää ohjenuorana luovan toimiston kulttuurin ja prosessien luomiselle. Yksittäisten ideoiden juhlistamisesta jatkuvaan luovien prosessien kehittämiseen ja tarkasteluun. 

Tämä vaatimus laajalle tarkastelulle, näkökulmille ja syy-seuraussuhteiden hyödyntämiselle nostaa suunnittelijan taitojen keskiöön systeemisen ajattelun kehittämisen. Kyky ymmärtää ja ratkaista ongelmia AI-avusteisesti vaatii käyttäjältään kykyä määrittää, hahmottaa ja sanoittaa ymmärrettävästi.   

Miten hyvin määrittelit eli promptasit? Osasitko tuoda pöytään syvempiä näkökulmia ja määritteitä vai tuottiko geneerinen kysymyksesi liudan geneerisiä vastauksia? Eikö keinoäly itse asiassa toiminutkin aivan oikein tarjotessaan heppoisasti määriteltyyn tehtävään pikaisesti raapaistun geneerisen toteutuksen? 

Näen tässä kovin yhtäläisyyttä tilanteisiin, joissa suunnittelijat manaavat huonoja briiffejä: Markkinointipäättäjien keskeneräiset ja epätarkat promptit toimistoille ovat valuneet luovan johdon läpi suoraan suunnitteluun ja näin johtaneet ei-haluttuihin lopputuloksiin. Yleensä asiakas on havahtunut promptien vääryyteen vasta, kun luova tiimi on saanut generoitua ne presentaatiomuotoon. Tällöin on jouduttu palaamaan briiffin määritteiden muokkaamiseen jo aivan liian myöhään suunnitteluprosessissa. 

Kaikkea tästä ei mitenkään voi sysätä ainoastaan briiffiin vaan osa näistä vääristä lopputuloksista on varmasti ollut myös toimistojen suunnittelijoiden ”parviälyn” väärin tulkintaa tai sitten vain keskeneräistä oppimista ja teorioiden tuntemattomuutta.

Luovaa toimistoa tarkasteltaessa voisi nähdä, että sen kyky tuottaa relevantteja ideoita pohjautuu kolmeen prosessointikeinoon:  

1. suunnittelijoiden muodostaman parviälyn tietoiseen ajatteluun,  

2. parviälyn alitajunnan oivalluksiin sekä  

3. keinoälyn sovellusten tuottamiin ratkaisuihin.  
    

Tässä murroksessa korostuu luovan johdon rooli. Luovan johdon ja vastabriiffauksen vastuulla on juurikin näiden suunnittelua määrittävien promptien ja muiden strategisten valintojen entistä tarkempi hallinnointi ja niiden tarkastelun kehittäminen mahdollisimman ketteräksi. Gerstnerin tavoin päätökset pitää purkaa näkyviin ja kehittää tapoja niiden entistä ketterämpään tarkasteluun. Vain siten vältytään vääriltä poluilta, saadaan markkinointiin lisää siltä vaadittua tehoa ja inhimillistä pääomaa, onnistumista ja saavuttamista, saadaan tuotettua enemmän 

Tämän vahvan suunnan lisäksi tarvitaan vahvempaa vastuuta ihmisten kulttuurista:  

Siinä missä strategisella suunnalla ja luovalla johtamisella hallitaan ideoiden laatua ja koherenttiutta, monimuotoisella kulttuurilla lisätään ideoiden liikkuvuutta, näkökulmia, objektiivisuutta ja määrää. Yhdessä parviäly ja keinoäly muodostavat vahvan toimiston. Kyse onkin nyt siitä kuka sovittaa nämä saumattomasti yhteen ja muodostaa ne yhdistävän kulttuurin ja tavat toimia.  

Gerstner olisi luultavasti ollut yksi loistavimmista tämän ajan suunnittelijoista.