Nitron suunnittelema ja toteuttama verkkopalvelu palvelee sujuvasti Palloliiton lukuisia kohderyhmiä. Suomen Palloliitto on jalkapallon erikoisliitto, joka Kansainvälisen Jalkapalloliiton FIFA:n jäsenenä vastaa maamme kaikesta jalkapallo- ja futsaltoiminnasta sekä sen kehittämisestä. Suurimpana haasteena käyttäjillä oli löytää tarvitsemansa tieto helposti ja nopeasti.
Nitron ja asiakkaan yhteisissä työpajoissa määriteltiin projektille liiketoiminnalliset, visuaaliset, sisällölliset ja tekniset tavoitteet.
Tutkimuksen avulla sisäistimme jalkapallon ja futsalin ydintä, verkkopalvelun kohderyhmiä sekä palvelun suurimpia kipupisteitä mm. haastatteluiden ja kyselyiden avulla.
Suunnittelu kattoi sisältö ja ux/ui -suunnittelun sekä teknisen suunnittelun.
Teimme teknisen toteutuksen headless-teknologiaa hyödyntäen, viimeistelimme sivun ja toteutimme sen testaamisen.
Laadimme sivustolle seurantasuunnitelman, asensimme analytiikan sekä sovimme jatkuvasta ylläpidosta ja kehityksen raameista.
Julkaisimme sivuston ensimmäisen version. Samalla käynnistyi jatkuva yhteistyö, jonka tarkoituksena on kehittää palvelua edelleen.
Luodaan innostava osaamisen kehittymisen alusta, joka kannustaa jalkapallon ja futsalin pariin.
Kohderyhmät löytävät sivustolta etsimänsä asian vaivattomasti sekä saavat siitä positiivisen kokemuksen.
Lisätään kiinnostusta lajeihin. Sen myötä pelaajamäärät ja valmentajakoulutuksien määrä kasvavat.
Verkkosivustolta tuleva verkkokauppa- ja lipunmyynti kasvavat.
Laadukas tutkimus toimi kaiken suunnittelumme perustana. Haastattelimme sivuston käyttäjiä heidän tarpeistaan sekä tuimme löydöksiä kyselyillä. Muodostimme tutkimusten pohjalta käyttäjäpersoonat tarpeiden kera, joiden pohjalta priorisoimme suunnittelua.
Navigointi ja tiedon löytyminen helpommaksi (82 %)
Helppokäyttöisyys (68 %)
Selkeät osiot eri kohderyhmille (67 %)
Sivujen sujuva toimivuus puhelimella (67 %)
Selkeämpi valikkorakenne (64 %)
UI-/UX- ja sisältösuunnittelun tavoitteina oli rakentaa visuaalisesti ja sisällöllisesti moderni, käyttäjälähtöinen ja mobiilioptimoitu sivusto.
Sivuston sisältörakenne suunniteltiin käyttäjien tarpeille ja se testattiin toimivaksi. Päätason otsikot yhdistyvät selkeästi käyttäjälle kiinnostaviin ohjauksiin.
Käyttäjille tarjoillaan sopivaa sisältöä kohderyhmittäin. Sisältö on houkuttelevaa visuaalisesti näyttävillä elementeillä.
Sivuston hakutuloksia ja artikkeleita suodatetaan älykkään haun avulla, joka mukautuu käyttäjän valitsemien suodattimien mukaan.
Vanhasta, kankeasta Drupalista siirryttiin käyttäjäystävällisempään Dato CMS:ään, joka sai hyvää palautetta sisällönsyöttäjiltä.
Autoimme asiakasta läpi uudistusprosessin koulutuksilla ja konsultoinnilla sisällönsyöttöön ja -hallintaan.
Uudistimme vanhan Drupal-sivuston nykyaikaiseksi palvelukokonaisuudeksi headless & serverless -arkkitehtuuria hyödyntäen. Arkkitehtuuri mahdollistaa rikkaat applikaatiomaiset kokemukset sekä kaikkia sidosryhmiä paremmin palvelevan kokonaisuuden aina kehitystyöstä sivuston loppukäyttäjiin saakka.
Uusi sivusto koostuu useista toisistaan riippumattomista, käyttötarkoitukseen parhaiten soveltuvista järjestelmistä. Modulaarinen sekä skaalautuva arkkitehtuuri tuo mukanaan erinomaisen teknisen joustavuuden ja palveluiden räätälöinnin käyttötarkoitukseen sopivaksi ilman kompromisseja.
Käyttäjien vaatiessa yhä rikkaampia kokemuksia sekä teknologian kehittyessä voimme tarvittaessa sekä vaihtaa että tuoda mukaan uusia osia. Tämä voidaan tehdä ilman, että kaikkea tarvitsee aloittaa alusta. Jatkuvan kehittämisen malli, arkkitehtuurin modulaarisuus sekä elinkaaren huomiointi vähentävät sivustouudistuksen riskejä ja tuovat selkeää pitkän aikavälin lisäarvoa Palloliitolle.
Uusittu palvelu nojaa laajasti omaksuttuihin avoimen lähdekoodin avainteknologioihin, jotka tuovat kiistatonta etua kehitystyön nopeuteen sekä lopputuotteen laatuun.
Nitron jatkuvan kehityksen mallin mukaisesti sivuston ylläpitoa ja optimointia jatketaan julkaisun jälkeenkin. Näin varmistetaan palvelun ajantasaisuus ja toimivuus.
Tutkimus osoitti polun oikeiden raaka-aineiden äärelle
Koko tiimin saumaton yhteistyö oli reseptin tärkein osa
Käyttäjäystävällisyys oli mestariteoksemme suola
Veli-Matti Rinnetmäki, Kehityspäällikkö, strategia ja seurojen palvelut, PalloliittoRakensimme Nitron kanssa uudet verkkosivut lähes puhtaalta pöydältä. Heidän tapansa viedä projektia eteenpäin oli selkeästi nitrolaisten hallussa, jolloin omat voimavarat sai keskitettyä ideointiin ja lopulta toteutukseen.
Yhteistyö Nitron kanssa sytytti katsomaan asioita rohkeasti eri tavoin ja kutsui etsimään ennakkoluulottomiakin ratkaisuja. Ja juuri sitä projektilta halusimmekin: rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. Lopulta tietysti ratkaisevaa oli se, että unelmat muuttuivat todeksi Nitron tech-velhojen käsissä.
Tutkimuksen mukaan asiakkaamme arvostavat erityisesti kykyämme ymmärtää digitaalista kehitystä ja markkinointiviestintää digitaalisissa kanavissa sekä kykyämme soveltaa digitaalisia ratkaisuja optimaalisella tavalla.
Toimistot 2–5M€ | Best practice: Nitro
Meillä kohtaavat äärimmäisen vahva liiketoimintalähtöinen strategia- ja konseptiosaaminen sekä markkinointitoimenpiteiden huippulaadukas toteutus kanavasta riippumatta.
Asiantuntijamme hallitsevat strategialähtöisen brändityön, luovan tarinankerronnan sekä monikanavaisen markkinointiviestinnän huikeaa teknologia- ja tuotanto-osaamista unohtamatta.
Palvelussamme korostuvat asiakkaidemme mukaan sitoutuneisuus, hyvä hinta-laatusuhde sekä markkinoiden kärkeä oleva projektijohto. Ei hullummin sanottu heiltä.
Head of Growth