fin eng

LeinoCast

Rautaisella otteella kansainvälisille markkinoille

Rohkeasti mukaan muutokseen

Pitkän linjan toimija Leinovalu on muuttunut dynaamisemmaksi LeinoCastiksi. Samalla perustettiin Leino Group, jonka osia ovat LeinoCastin lisäksi Leino Invest ja Leino Real Estate. Valimoalan valtias, valuteollisuuden asiantuntijapalveluihin keskittyvä LeinoCast, uudisti Nitron kanssa brändinsä ja verkkopalvelunsa. Yritysilme uudistettiin kaikille konsernin osille.

Markkinointi tukemaan vahvempaa kansainvälistymistä

LeinoCast on salolainen valimoalan onnistuja ja edelläkävijä: se on täyttänyt sekä kotimaisten että kansainvälisten asiakkaidensa valutarpeet jo yli 100 vuoden ajan. LeinoCastin brändi sekä markkinointi kaipasivat pikaista päivittämistä. Näihin muutoksin kutsuttiin avuksi Nitron tiimi.

Kaikki lähtee brändistä

LeinoCastin brändissä yhdistyvät kokenut valimoalan valtias ja innovatiivinen kokonaisratkaisujen toimittaja. Brändiä kirkastettiin yhdessä asiakkaan kanssa ja LeinoCast puettiin uusiin vaatteisiin kaikessa viestinnässä. Uudistuksessa tuodaan esiin ennen muuta LeinoCastin vahva rooli asiantuntijapalveluiden tarjoana. Uusi viesti ja kuvamaailma kertovat edelläkävijyydestä, herättävät mielenkiinnon ja vakuuttavat ammattitaidosta raikkaalla tavalla.

Vahvalla sisällöllä verkkoon

Koska LeinoCast toimii kansainvälisessä markkinassa on verkkopalvelun oltava myös kansainvälisesti korkealla tasolla. LeinoCast lähti uudistamaan vanhaa verkkopalveluaan rohkeasti sisältö edellä. Sisältöstrategian ja sivukäsikirjoitusten avulla sivuille tuotiin käyttäjien kannalta olennaisin sisältö helposti saataville. Uudet sivut toimivat tyylikkäänä ja käyttäjäystävällisenä käyntikorttina, kertovat analytiikallaan alan kiinnostavuudesta ja tuovat näyttävästi esille LeinoCastin todellisen luonteen asiantuntijapalveluiden tarjoajana.

Tutustu sivustoon